Kaulakorun esikuvana on Iin vanhan Haminan kaivauksilta vuonna 2009 löydetty ristiriipus. 1400-luvulla haudatun nuoren naisvainajan kaulalta löydetty risti on valmistettu noin 600-700 vuotta sitten venäläisen kulttuuripiirin alueella. Risti on jaettu viiteen kuvakenttään, jossa keskellä on ristiinnaulitun Kristuksen hahmo. Ristin vasen sakara kuvaa apostoleita. Oikealla puolella on Maria ja Jeesus-lapsi. Ristin yläosassa kuvataan Pyhää Kolminaisuutta: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Ristin alasakarassa on Niketas Gootti, joka pitelee päänsä yllä astaloa karkoittaen pahoja henkiä. Pyhimykset toimivat välittäjinä uskovan ja Jumalan välillä.
Samankaltainen risti on löytynyt myös Kuusamosta, ja yksi läheltä Moskovaa. Niiden katsotaan olevan samaa alkuperää. Moskovassa Andrei Rublevin museossa esillä oleva risti on näistä parhaiten säilynyt. On arvoitus, kuinka risti on päätynyt Iihin ja omistajansa kaulaan, mutta on mahdollista että se on perua karjalaisten kanssa käydystä kaupasta tai muinaisilta ryöstöretkiltä.
Iin vanhan Haminan arkeologisissa kaivauksissa nuorehkon naisvainajan kaulalta löytynyt koru on toiminut ristin esikuvana.
Korun valmistaja on kultaseppä Lea Aalto.
Korua on saatavilla kultaisena, hopeisena, pronssisena sekä valkokultaisena.
Rististä löytyy kolmea eri kokoa.
Iin wanhan Haminan ristiä on myynnissä vain Kulta-Aallossa.
Koru julkistettiin 30.5.2017 Kulta-Aallon myymälässä Iissä.